1. marraskuuta 2013

Eames RAR -kiikku



Pahoitteluni, että postaustahti on melko verkkainen.. Inspikset on tällä hetkellä jossain muualla kuin blogissa eikä ideoita postauksiin ole joten silloin on parempi "vetää lonkkaa...". Yritän tänne välillä jotain raapustaa jos jotain on mielessä... No nyt piti tulla tänne kertomaan että meikäläinen alkaa olla siinä iässä että tarvitsee keinutuolia. Joten, Eamesin klasikko valkoisena on tulossa minun olohuoneeseen. Repäisin viime viikolla ja tyhjensin varastoni ja kannoin kaiken turhan kaman kirppikselle... Kirppiksen tuloilla kustansin tämän ihanuuden.... Jihaa... Kuvia luvassa kun olen tämän ihanuuden kotiuttanut!

Ihanaa Halloweenia kaikille! :)

18. lokakuuta 2013

6. lokakuuta 2013

Hello!



Hengissä ollaan vaikka täällä blogin puolella on ollut viime viikkoina kovin hiljaista. Tuntuu että alkusyksy ja arjen pyörittäminen on vienyt kaiken energian eikä bloggaamiseen ole ollut intoa. Kun ei ole fiilistä niin silloin kannattaa keskittyä muihin asioihin kuten liikkumiseen. Olen saanut treenit taas kulkemaan ja hankin toissaviikolla kortin uudelle salille. Nyt on plakkarissa uusi saliohjelma ja into treenaamiseen on tapissa. Toivotaan että saan jälleen inspiksen myös postailla jotain tännekin ettei tämä blogihiljaisuus jatku ikuisuuden.

Ihanaa aurinkoista sunnuntaita! :) Palaillaan kunhan taas keksin jotain mukavaa jutunjuurta! :)



10. syyskuuta 2013

Sisustus unelmia






 






Postaukseni ovat viime aikoina olleet melko sisustuspainotteisia. Johtunee siitä että sisustaminen ja sisustusblogien lukeminen on mielipuuhaani. Törmäsin netissä tähän ihastuttavaan asuntoon joka sattuu kuulumaan ruotsalaisen sisustusliikkeen Artillerietin omistajalle. Asunto on myynnissä ja saa kyllä näillä kuvilla positiivista nostetta myyntiin.

Jos kaipaat jotain ihanaa uutta kotiisi niin käy kurkkaamassa Artillerietin verkkokaupasta jotain mukavaa piristystä syksyyn :) Itse kotiutin sieltä eilen kauan himoitsemani julisteen. Siitä lisää kunhan postipoika on se luokseni kiikuttanut ja juliste on kehystetty.

26. elokuuta 2013

Inspis: Tine K

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 









Olen täysin hurahtanut Tine K:n ihaniin tuotteisiin! Niitä myy Helsingissä muun muassa Nougat Bulevardilla. Kannattaa käydä tutustumassa! Linkin takaa löytyy heidän nettikauppa josta tuotteita voi tilata myös kotiin!

Photos from Tine K Home

23. elokuuta 2013

Rockstud Valentino...



 




Lukijan toiveesta vihdoin ja viimein muutama kuva Valentinon Rockstud -korkkareista. Tarkoitus oli kuvata kengät asun kera viime lauantaina mutta valon kanssa oli ongelmia ja kuvat jäi ottamatta. Tässä muutama itse napattu kuva!
 
Ihanaa viikonloppua! :)

22. elokuuta 2013

Netistä bongattua Vuittonia...



Törmäsin netissä tähän kuvaan. Laukku näyttää melko herkulliselta ja ilmeisesti LV:n uutta mallistoa. Osaako kukaan kertoa tästä kaunokaisesta jotain lisää? Jostain syystä Monogramm -kuvio jaksaa miellyttää silmääni?

20. elokuuta 2013

New In



En muista koska treenimotivaatio olisi ollut näin kohdillaan. Viettäisin aikani mieluummin salilla kuin töissä. Harmittaa kun viikkoon mahtuu tietty määrä treeniä enkä pääse joka päivä vääntämään rautaa. Olin iltapäivällä keskustassa asioilla ja suuntasin Kampi 4Runnersiin. Silmissäni siinsi nämä  ihanan pirteät New Balancen lenkkarit. Nämä ihanuudet on tarkoitettu juoksuun ja lenkkipolulle mutta meikä aikoo ihastuttaa näillä kanssatreenaajia salilla. Kävi aikamoinen munkki sillä nämä ovat kuulemma menneet kuin kuumille kiville ja jäljellä oli tasan kaksiparia.. Jihaa... Kyllä nyt kelpaa treenata! :)